Äitinsä lapsukaiset

Etukäteen arvelin, että äitienpäivän paras lahja voisi olla se kun saa nukkua pitkään. Eipä ollutkaan, pitkiä unia mitenkään väheksymättä. Nyt tällä äidillä on sormessa uusi kiiltävä sormus, pöydällä uusi kulho ja seinälle laitettavaksi uusi omakuva. Lahjoja lapsilta, heidän itse tekemiään. Minkäs lapsi parat geeneilleen mahtavat :-)

Pikkutipu 3 v. oli juuri pahimmoilleen sairaana kun olisi päiväkodissa ollut askartelua, joten hän tyytyi tänä vuonna tuomaan äidille kahvia sänkyyn nokkamukissa ja halimaan äidin melkein pyörryksiin :-)

HattiWatti 6 v. oli askarrellut äidin muotokuvan kankaasta ja paperista ja kertoillut hassun hauskan tarinan äidistä. Ei niin pahasti tainnut pieleenkään mennä ;-)





Pitkätossu 8 v. teki äidille sormuksen kuparilangasta. Aivan uskomatonta, sillä tuo oli hänen ihan ensimmäinen työ metallilangasta, eikä kukaan aikuinen tiettävästi ollut edes auttamassa. Sormus on sormessa tätä kirjoittaessa eli on sopiva ja muutenkin ihan toimiva peli.



Tossavainen oli nikkaroinut koulussa puukulhon. Tulipa tuosta mieleen, että säilytysastian lisäksi sitä voisi käyttää myös ihan erityisen hienona kuparipellin pakotustyökaluna. Monikäyttöisyys kunniaan!



Ihan näin äidin täysin puolueettomana mielipiteenä sanon, että aika hienoja. Kyllä tämän mamman kelpaa :-)

Isänsä tytär

Jo jokunen vuosi sitten ajasta ikuisuuteen siirtynyt isäni on tehnyt tuon puisen kynttilänjalan koulussa. Sieltä se löytyi isän kodin vintiltä, pölyisenä mutta ehjänä.

En oikein osaa viedä kukkia tai kynttilöitä haudalle, ennemmin haluan kunnioittaa isän muistoa jatkamalla hänen viitoittamallaan tiellä. Siispä tein kynttilänjalkaan mansetin. Mistä muusta taitavan metallimiehen tytär sen tekisi kuin metallista.



Isot saappaat jäivät tuolta käsistään kätevältä mieheltä. Tokkopa minusta on niitä täyttämään. Kiitos isä kuitenkin tästä käsillä tekemisen lahjasta. Joskus mieluisammasta, joskus pakosta. Lahja kuitenkin.

Maksalaatikkoa ja hernekeittoa sen olla pitää...

Olipa kerran aivan tavallinen työpäivä. Ruokatunti. Eväänä maksalaatikkoa, edellispäivänä Siwassa tarjouksessa ollutta. Ei ehkä mikään kulinaristinen elämys, mutta jokin luova rautaisannos siitä tuli kun se maksalaatikon foliovuoka alkoi näyttää kukkaselta. Ja edellispäivän hernekeittopurkin kansi sen taustalta. Pistin idea mietintämyssyyn ja nyt se sieltä sitten putkahti.



Tytär kyseli mitä noilla voi tehdä. Vastasin, että ei kerta kaikkiaan yhtään mitään.

Hottia ja mediumia

Meinasin tuossa nakata metallinkeräykseen muutaman lasipurkin kannen, mutta tapojeni orjana mietin mitä niistä voisi tehdä. Tuli siinä mieleen, että tuli ostettua magneettejakin. No niin, siinähän se. Jääkaappimagneetteja.



Kansien reunoista sitten rannerenkaita lapsukaisille.



Eipä niistä sitten metallinkeräykseen montaa hippusta riittänyt.

Historian siipien havinaa vol. 3

Arkeologiset kaivaukset työhuoneessa jatkuvat. Ja kukas se sieltä tulikaan vastaan!!! Vanha ystäväni Robo! Kyllä häntä oli jo kaivattukin. Hänet on tehty voimalaitoksen osista hellyydellä ja luovalla hulluudella yhteen sovitellen. Robo syntyi niin ikään opiskeluihin liittyen ja on viettänyt aikaansa sen jälkeen ensin paraatipaikalla hyllyn päällä ja siitä alennuksen saaneena... ei sentään lastenhuoneen komerossa vaan työhuoneen peränurkassa.



Olipa hauska tavata vanha tuttu!

Kun tässä nyt on jo heittäydytty sentimentaaliseksi muutenkin, niin jatketaan samalla linjalla. Kun värkkäilin Roboa koulun verstaalla, kuunneltiin keskusradiosta mitä lie radiokanavaa ja kuin tilauksesta sattui soimaan vanha lemppari -80 luvulta.



"Sä olet yksinäinen peltirumpu
lastenhuoneen komerossa
vedit käyntiin robotin
se lähti kävelemään
sä tänne aina jäät
yksinäinen peltirumpu
lastenhuoneen komerossa
vedit käyntiin robotin
se lähti kävelemään
sä tänne aina jäät"

Toivon hartaasti, että tämä Robo ei lähde kävelemään. Ja että meillä on palovakuutus kunnossa siltä varalta, että joku toisi meille elämäänsä kyllästyvän peltirummun. Peltirumpua en kyllä toivo meille tuotavan muutenkaan tai sitten saa tuoda kuulosuojaimet myös!

Historian siipien havinaa vol. 2

Työpöydän arkeologisissa kaivauksissa tuli vastaan myös pari riipusta. Ne ovat hopeaa ja tehty joskus opiskeluihin liittyen valutekniikan harjoitustyönä.

Historian siipien havinaa vol. 1

Tämän korun tein äitienpäiväksi eskarissa kun olin juuri täyttänyt 6 vuotta. En taitaisi savesta osata tämän parempaa vieläkään.




Ensimmäinen tekemäni ja suunnittelemani helmikoru tuli vastaan äiti-vainaan korulippaasta. Alle 10-vuotiaana tehty tämäkin, tarkkaa vuotta en muista. Kumma juttu, mutta näkyy tuo tyyli pysyneen aika samana kaikki nämä vuodet.



Tämä alus on purjehtinut tasan kerran. Ensimmäisen ja viimeisen, sillä se havaittiin sekä meri- että pesuvatikelvottomaksi. Valmistunut vuonna 1980.



Vieläkin on muuten kädessä arpi siitä kun tuota paatin keskiosaa taltatessa taltta vähän lipesi.

Tupsupipo

Kevät tulee ja täällä sen kuin pipottaa! No, ok... tunnustan. Tämän piti olla valmis jo jouluksi, mutta ei ollut ja tarkemmissa tutkimuksissa selvisi myös, että lahjan saajan pää olikin päässyt kasvaa hujahtamaan isommaksi kuin mitä pipo oli. Lapsonen sai muuta lahjaksi ja tämä tekele jäi notkumaan työpöydälle aika monen muun keskeneräisen projektin seuraan.

Nyt kevään korvilla päätin, että haluaisin nähdä työpöytäni pöytälevyn piiiiitkästä aikaa. Jotta se olisi ollut mahdollista, niin nämä UFOt piti tehdä alta, ei kun siitä päältä pois. Ehkä tähän pipoon sopiva pääkin joskus vielä löytyy :-)

Jouluaskartelut

En tänä(kään) vuonna meinannut lähettää joulukortteja, mutta jotenkin kummasti sitä sitten taas innostuttiin muksujen kanssa värkkäilemään. Käytännössä siis lapset aloittivat, minä jatkoin. Ja jatkoinkin sitten eräänäkin yönä yli neljään, kunnes takapihalla huuteleva lehtopöllö säikäytti minut pahemman kerran. Hämmentävän kovaääninen ja varsin kiehtova siivekäs, jonka pääsin jopa näkemään. Aavemainen olio kaarrellessaan äänettömästi tähtikirkasta taivasta vasten.










Näitä oli enemmänkin erilaisia, taisi olla toistakymmentä mallia, useimmat uniikkeja, joitain oli muutama kappale samaa. Ja kuten tavallista, läheskään kaikista ei tullut kelvollista kuvaa.


Korttien lisäksi ei sitten tehtykään muuta kuin vähän helmihiutaleita ja pari pientä huovutusprojektia. Olisi ollut ihanaa tehdä sitä tätä ja tuota, mutta ehkä ensi vuonna sitten.

Vanha harppu jumittui ostamaan uutta harppua

Eräänä vähemmän kuumana kesäpäivänä - satoi nimittäin kuin saavista kaatamalla - teimme ostosreissun Forssaan. Siellä on myös salakamalan ihana käsityötarvikepuoti Lankapiste.

Ei minua pitäisi päästää irti sellaisessa paikassa! Ei todellakaan. Tai ainakin lompakko pitäisi takavarikoida. Tuntia myöhemmin, sulkeutumisajan mentyä aika päiviä sitten, sai parempi puoliskoni raahattua rouvansa ulos muutaman lankakassin kera. Itku potku sätky raivarin partaalla keikkuvat lapsukaiset tinkasivat lupauksen, että toiste ei ihan heti mennä... nooh, ei tietenkään, ei ennen seuraavaa kertaa.

Leppyi se esikoinen sillä kun lupasin tehdä näistä langoista hänelle laukun. Hihnan tein neuleharpulla, sekin sieltä Lankapisteestä. Kiva vanha, mutta minulle aivan uusi tekniikka, jonka tämmöinen puupääkin oppi hetkessä. Eikä tartte tehdä nurjaa!



Tämmöinen lurtake se oli ennen pesukoneeseen laittamista. Ei varsinaisesti kovin lupaavalle näyttänyt.




Ja tämmöinen jämäkkä laukku sieltä pesukoneesta sitten tuli pois. Käyttäjäpalautteen mukaan hihna on epäkäytännöllisen lyhyt, joten sille varmaan joutuu vielä tekemään jotain. Muuten siitä tuli sitä mitä pitikin.

Villakuulia

Karvakuuliksi noita alkuun sanoin, mutta eräiden kanssaihmisten naurunpyrskähdykset saivat minut muihin aatoksiin. Onhan se nyt mukavampi jos vilkkaammallakin mielikuvituksella varustettu voi näistä puhua nauruun tikahtumatta. Olkoot sitten villakuulia, ihan sama :-)

Kumminkin idea lähti jo kesällä siitä kun eräänä kauniina kesäpäivänä lapsukaisilla oli kova hinku nostella äiteen kahvakuulia. Ne nyt kumminkin tuppaavat olemaan aika painavia, noin niin kuin tuollaisen vaahtosammuttimen kokoisen henkilön mittakaavalla.

Joskus jossain nettikeskustelussa joku viitseliäs isäihminen kertoi tehneensä omalle lapsukaiselleen kuulan jeesusteipistä. Meinasin jo ryhtyä puuhaan, mutta jeestusteipin puute hidasti toimenpidettä ikävästi. Lähin kauppakin oli yli parinkymmenen kilometrin päässä, mökillä kun oltiin.

Ei hätiä mitiä kun käytettävissä oli kasa villaa! Kuten vanha vaahtomuovipatjakin, joka jouti teurastaa käsityötarpeiksi. Eli ei muuta kuin lisätään keitokseen ripaus luovaa hulluutta ja ei kun menoksi!

Pohjaksi leikellään vaahtomuovista karkeasti otten kahvakuulan muotoinen pala. Koska patja on ohut ja kuula aika paksu, liimasin täytepalat vielä kahtapuolen.



Sitten vähän vahvaa lankaa tekeleen ympärille tukevoittamaan rakennetta, jotta kuula kestää tarpeen vaatiessa vaikka sidostesukkana. Sitten vaan villaa päälle ja huovutusneulalla tökkimään sitä tiiviimmäksi. Vihreässä kuulassa olen käyttänyt ihan tavallista karstattua villaa, keltaisessa taas käytin vanhoja hahtuvakiekkojen jämiä. Molemmat toimii yhtä hyvin.

Hahtuvan kanssa saa tosin olla tarkkana, että säikeet jäävät riittävän löysälle, jotta ne voivat huopua tasaiseksi. Tuossa vaaleanpunaisessa säikeet jäivät turhan tiukalle, eikä se meinannut huopua millään.



Tökitään, tökitään ja sitten vieläkin tökitään. Kun villaa ja tökkimistä on tehty riittävästi ja vielä vartti päälle, niin alkaa märkähuovutus mäntysuovan kera. Kun kuula alkaa olla siinä pisteessä, että se pysyy hienosti kasassa ja muistuttaa jo kovasti lopputulosta, voi sen nakata vielä pesukoneesen huopumaan oikein tiiviiksi. Jos semmoinen siis sattuu olemaan käytettävissä. Minulla ei noita ekoja protoja tehdessä ollut, mutta lopputuloksesta tuli ihan ok silti.




Tässä erään 2 vuotiaan testihenkilön tempauksen yläasento. Siitä se lähtee :-)

Omppupomppukuulapussukka

Joku ihme päähänpisto tämäkin, mutta piti tehdä kahvakuulalle suojapussi. Huovuttamalla tietty. En tosin tähän päivään mennessä ole vielä osannut päättää onko ideana suojata kuulaa ulkomaailmalta vai ulkomaailmaa kuulalta. Ehkä molempia, tarpeen mukaan :-)




Materiaalina virolainen hahtuva. Puikkoina vitosen pyöröt. Pesukoneessa vanutettu.



Tämä omena painaa 8 kg ja on kovin kova hampaille. En suosittele. Siis syömään. Nostamaan suosittelen kyllä. Lämpimästi, jotten sanoisi hikisesti!

Jaa että mikä ihmeen kahvakuula? No käy katsomassa Kahvakuula Ry:n sivuilta

Sukkaa ja lapasta

Kesän jälkeen ei oikein irronnut mikään käsityöjuttu. Lapsille tuli tehtyä kuitenkin vino pino sukkaa ja lapasta, mutta nekin siksi kun pyydettiin. Lapset saivat valita itse värit ja tein sitten työtä käskettyä.

Jos mamman tekemät kelpaa, niin pitäähän niitä tehdä. Tulee varmasti aika, jolloin niistä ei enää ole mihinkään :-)

Pannumyssyn teko neulakinnastekniikalla otti pannuun

Neulakinnastekniikkaa intouduin opettelemaan loman päätteeksi. Tekniikka on kiehtonut jo pitkään ja viimeinen niitti oli kun Mielitty postasi aiheesta. Keräsin rohkeuteni, tilasin neulan ja vietin yhden yön sormet tuhannen solmussa ja lanka vielä enemmän. Eräs lapsistammekin tuli kesken uniensa ihmettelemään, että mitä kummaa äiti tekee. Sama video pyöri yhä uudelleen ja uudelleen ja aina välillä kuuluu jotain painokelvotonta mutinaa hirveän riuhtomisen kera. Lopulta samaan aikaan kun aamu valkeni, valkeni myös minulle miten homma menee. Kiitos hyvien opetusvideoiden homma lähti sujumaan.

Virheitä tuli varsinkin alkuun paljon, mutta melko armeliaasti ne näyttävät häipyvän näkyvistä. Harjoituskappaleesta pitäisi sitten isona tulla siis pannumyssy. Meillä kun mökillä on kaasuhella, joten kahvipannua alkaa kovin nopeasti hellan sammuttamisen jälkeen paleltamaan.

Pannumyssy saattaa joutua vähän vanutettavaksi vielä ja saa ehkä jotain pientä koristeluakin päälleen ennen pääsyään tositoimiin pannumyssynä. Hitaasti käy tämä homma minulta vielä. Itse työ sujuu jo kohtalaisen mukavasti, mutta langan jatkaminen on ihan myrkkyä. Pthyi. Melkoisilla laiskansäikeillä teenkin työtä eteenpäin. On tainnut isäntäkin osua pari kertaa sen huitomisen tielle. Vaarallista puuhaa!

Lomaillessamme sukuni vanhoilla mailla mietin olisivatko esiäitini voineet tehdä sillä samalla seudulla samalla tekniikalla kintaita jo monta sukupolvea sitten. Olisi mukavaa olla yksi lenkki tuossa vuosisataisessa ketjussa. Enää ei taida olla ketään, jolta voisi kysyä. Ahkeria käsityöihmisiä on suvussa kyllä ollut perimätiedon mukaan aina ja on minun lisäkseni edelleen. Sukuvika.

Voimakastahtoinen pupu

Ison perheen pakkaamispuuhat kesälomareissua varten vastaavat hyvinkin pienimuotoista muuttoa. Kesken pakkaamiskiireiden tuli minulle pakottava tarve tehdä pupu. Se vaan tahtoi tulla ja sanoi haluavansa minun sukulaisperheeseen pupuksi.

Ei siinä sitten muu auttanut kuin hakea kerä luonnonvalkoista Huopasta ja pistää puikot heilumaan. Olihan siinä kokonainen yö aikaa. Esikuvia pupulle löytyi netistä runsaasti, mutta loppujen lopuksi päädyin tekemään silmukkamäärät yms. ihan näppituntumalta.

Pikkuisen täytettä sisälle ja sitten yöllä pupu vielä heitteli iloisena volttia pesukoneessa. Hienosti huopui. Aamulla pääsi matkaan mukaan märkänä, mutta tyytyväisenä. Tosin vielä ilman silmiä ja suuta ja ihan nakupellenä. Mukaan oli kuitenkin kova hinku, joten ei muuta kuin autokyytiin vaan.



Matkalla sitten viimeistelin pupun ompelemalla sille silmiksi ja kuonoksi napit ja suun karhunlangalla. Tango Fanista kehkeytyi sille joutuisasti pörröinen liivi.



Pupu valmistui juuri muutama kilometri ennen määränpäätä. Kun paria päivää myöhemmin lähdimme jatkamaan matkaa jäi pupu istuskelemaan ilmeisen tyytyväisenä sukulaisperheen ruokailuhuoneeseen. Ei edes vilkuttanut perään. Tiedän pupun saaneen hyvän kodin.